18.12.2019

Ensimmäinen onnistuminen: tupakoinnin lopettaminen

Hei,

Olen harjoitellut vetovoiman lakia nyt noin kuukauden verran. Uskon, että se todella auttoi minua lopettamaan tupakoinnin.

Olen polttanut vuodesta 2007 asti, mikä tarkoittaa noin 12 vuotta. Olen lopettanut ja aloittanut uudestaan lukemattomia kertoja. Joka kerta olen vannonut itselleni, että tämä on viimeinen kerta, mutta alitajuisesti olen kuitenkin aina tiennyt, ettei tekemäni lupaus tule pitämään. Siksi olen epäonnistunut yhtä monta kertaa kuin olen yrittänyt. Tähän hetkeen asti.

Eräänä päivänä juttelin sattumalta työkavereiden kanssa siitä, että pitäisi lopettaa, mutten tiedä miten. Hän totesi minulle, että päätät vain, että huomenna et enää polta. Naurahdin ja mietin, kunpa se olisikin niin helppoa.
Hänen sanansa jäi kuitenkin mieleeni, ja koska olin jo tutustunut hieman vetovoiman lakiin ja meditaatioon, päätin koettaa lähestyä asiaa siltä kannalta, että olen tupakoimaton tiettyyn päivään mennessä. Koko viikon hoin itselleni; "olen tupakoimaton, olen tupakoimaton" uudestaan ja uudestaan. Koetin parhaani mukaan välttää suoraan negatiivisia muotoja, kuten "en polta enää", sillä alitajunta ei pysty käsittelemään negatiivisia väitteitä.

Kun tunsin olevani valmis, päätin, että huomenna olen täysin tupakoimaton. Ja olin. Olen ollut siitä lähtien.

Vaikka kuukausi saattaa kuulostaa lyhyeltä ajalta, mitä se toki onkin, mutta huomasin itsessäni heti muutoksen. Tiesin, etten enää tule polttamaan. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, ettei minun ole edes tehnyt mieli polttaa. En tunne minkäänlaista halua ostaa tupakkaa, sytyttää sitä ja vetää savua keuhkoihini. Tämä saattaa tupakoimattoman korvaan kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta ne, jotka ovat tupakoineet pitkään, tunteneet vieroitusoireet, sekä palanneet aina uudestaan ja uudestaan tupakointiin, tietävät miten vaikeaa, raskasta ja turhauttavaa lopettaminen on.

Uskoin vahvasti ennen, ettei tupakoinnin lopettaminen ole mahdollista, ja vaikka olisikin, niin sitä tekee aina mieli ja yksikin sytytetty tupakka saa kaiken romahtamaan ja ennen kuin huomaatkaan, poltat taas askin päivässä ja tunnet pettymystä itseäsi kohtaan. Uskoin, että luovun jostain minulle tärkeästä, mutta todellisuudessa saan paljon enemmän, kun en polta. Tämä oli yksi tärkeimpiä oivalluksia, mitä koin. Tunsin, että jos lopetan, joudun luopumaan yhteisistä tupakkahetkistä opiskelu- ja työkavereiden kanssa. Sekään ei pitänyt paikkaansa, sillä menen edelleen silloin tällöin mukaan ulos heidän kanssaan, eikä minun edes tee pahaa (toki tupakan haju on muuttunut pahemmaksi).

Tällä hetkellä yritän saada omaa asuntoa. Se ei ole minulle itsestäänselvyys, että saan sellainen, erinäisistä syistä johtuen, mutta tahdon uskoa, että vetovoiman laki auttaa minua saamaan sen. Asun kaukana opiskelupaikasta ja töistä, mikä on ollut raskasta ja vie paljon aikaa ajaa pitkiä matkoja päivittäin. Siksi toivoisin asuntoa lähempää sitä, missä elämäni lähinnä pyörii. Olen asettanut aikarajan, milloin minulla pitäisi olla asunto, joka on 15.01.2020. Teen päivittäin harjoituksia ja yritän olla tuntematta epätoivoa asian suhteen. Toivon, että voin tammikuussa kertoa täällä hyviä uutisia.

Kiitos

About me

Tervetuloa blogiini


Olen alkanut tutkia vetovoiman lakia ja soveltanut sitä omaan elämääni. Haluan nyt kirjoittaa matkastani kohti omaa unelmaelämääni.